Kevään 2017 seminaarien antia

Omasi-hanke Turun kristillisellä opistolla 30.3.2017. Kuva: Sari Miettinen

Omasi-hanke osallitui keväällä 2017 kahteen ohjaajille ja hanketyöntekijöille suunnattuun seminaariin.

Kaksi sukupolvea yhdessä kotoutumisen polulla -seminaari järjestettiin 30.3.2017 Turun kristillisellä opistolla. Tilaisuuteen osallistui yhteensä lähes 130 kotoutumisen ja monikulttuurisen perhetyön parissa työskentelevää.

Puheenvuorot kuultiin mm. Kotona Suomessa -hankkeen aluekoordinaattori Päivi Ruotsalalta, tutkija Anu Isotalolta, TEM:in erityisasiantuntija Anne Alitolppa-Niitamolta sekä  Suomen vanhempainliiton monikulttuurisuuden asiantuntija Melody Naghmeh Karvoselta. Omasi-hankkeen projektipäällikkö Nina Pietikäinen esitteli tilaisuudessa lyhyesti hankkeen toimintaa ja tuloksia. Lisäksi tapahtumassa oli messutori, jossa maahanmuuttajille palveluja tarjoavat hankkeet ja toimijat esittelivät toimintaansa.

Melody Karvosen esitys 30.3.3017 käsitteli erilaista kokemustaustaa ja sen merkitystä vuorovaikutuksessa. Kuva: Sari Miettinen

Tutkija Anu Isotalo kertoi väitöskirjastaan, joka käsitteli maineen merkitystä turkulaisille somalitytöille. Isotalon mukaan tytön mainetta määritellään suhteessa länsimaiseen ja suomalaiseen tyttöyteen ja nuoruuteen. Tyttären hyvä maine on Isotalon mukaan myös perheen hyvinvointiin vaikuttava tekijä.

Melody Karvonen toi esille pitkän kokemuksensa kulttuurisista eroista ja kohtaamisesta Suomessa ja miten toisenlainen kokemustausta tulisi ottaa huomioon. Karvonen kehotti pohtimaan omassa kulttuurissamme itsestään selvänä pitämiämme asioita ja muistutti, että erilaisuus tarjoaa aina myös mahdollisuuden oppia uutta.

Tapahtuman järjesti Sateenkaari Koto ry:n Pikku Mustikka -hanke (ESR).

 

 

 

Kevään toinen iso tapahtuma oli Parhaita paloja hankkeista -seminaari 20.4.2017 Varsinais-Suomen virastotalolla Turussa. Omasi-hanke järjesti seminaarin yhteistyössä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, Kotona Suomessa-hankkeen ja THL:n Sokra-koordinaation kanssa.

Aamupäivän puheenvuorot kuultiin Siirtolaisuusinstituutin johtaja Tuomas Martikaiselta ja Turun yliopiston professori Merja Anikselta. Iltapäivällä varsinaissuomalaiset maahanmuuttajahankkeet esittelivät toimintaansa ja tuloksia. Tapahtumaan osallistui yhteensä noin 80.